Kuulutko Sukuuni?
- la-su 10.–11.10.2026
- Tikkurilan lukio
- Valkoisenlähteentie 53, 01370 Vantaa
Vantaan Seudun Sukututkijat ry:n järjestämä Kuulutko Sukuuni -tapahtuma 2026 on Suomen suurin sukututkimus- ja sukuseuraväen kohtaamispaikka.
Ensimmäinen Kuulutko sukuuni -tapahtuma järjestettiin 26.–27.9.1998 Tikkurilan kirjaston Lumme-salissa. Tuolloin kyseessä oli vielä pieni tapahtuma, jossa pääasiassa yhdistyksen omat jäsenet esittäytyivät omilla osastoillaan. Vuosien kuluessa tapahtuma on kasvanut merkittävästi ja kehittynyt yhdeksi Suomen keskeisistä sukututkimustapahtumista.

Nykyisin tapahtumassa on noin 90 näyttelyosastoa. Ohjelmaan kuuluu myös yleisöluentoja, tietoiskuja sekä valokuvanäyttely. Tapahtumassa voi tavata sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja sekä sukututkimusharrastusta tukevia yhteistyökumppaneita eri puolilta Suomea.
Kuulutko sukuuni -tapahtuma tarjoaa sukuseuroille erinomaisen tilaisuuden esitellä oman sukunsa historiaa, tavata muita sukututkimuksesta kiinnostuneita sekä löytää uusia yhteyksiä ja tietoa. Samalla se on hyvä paikka innostaa uusia ihmisiä mukaan sukututkimuksen pariin.
Yleisöllä on tapahtumaan, luennoille ja tietoiskuihin vapaa pääsy, ja nähtävää riittää kaikille sukuasioista kiinnostuneille – niin aloittelijoille kuin kokeneille harrastajillekin. Siksi kannustammekin sukuseuran jäseniä lähtemään mukaan tapahtumaan.
